Kirsi Hoffrén

Olen maanantai-ihminen. Minulle maanantai edustaa alkua, jotain uutta ja freesiä, mahdollisuuksia. Vaikka viikko olisikin jo ennakkoon työntäyteinen, niin maanantaina olo on energinen ja toiveikas. Kaikille maanantait eivät ole niitä parhaimpia viikonpäiviä. Missioni on tukea ja kehittää työyhteisöjä yhdessä esimiesten ja työntekijöiden kanssa, jotta jokainen viikonpäivä olisi kuin MukavaMonday.

VTM, työyhteisövalmentaja
työyhteisösovittelija SSF
työnohjaaja STOry
TRO SPDY
rentoutusohjaaja SHL

”Työssäni sovittelijana, valmentajana ja työnohjaajana olen vuodesta toiseen häikäistynyt kohtaamistani ihmistä ja siitä potentiaalista, mitä heissä ja työyhteisöissä on, kun osaamista vahvistetaan, ristiriitoja opitaan ratkaisemaan ja ihmiset saadaan kukoistamaan.”

MukavaMonday

Tarjoamme asiakkaiden tarpeista lähteviä ja räätälöityjä asiantuntijapalveluita. Viitekehyksemme on ratkaisu- ja voimavarakeskeinen, yhteisödynaaminen ja systeeminen.

040 738 6194

kirsi.hoffren(a)mukavamonday.fi

MukavaMonday / Interniemi Oy

Interniemi Oy

Yritykseni virallinen nimi on Interniemi Oy. Nimi syntyi, kun poikani pääsi 90-luvun lopulla ensimmäisiä kertoja internettiin käymään Pikku Kakkosen nettisivuilla ja siitä alkoi kärttäminen: ”Mennään interniemeen”. Näin hauskasti väärin kuultu sana rekosteröityi ytiyksen nimeksi.

Pikkuhiljaa alkoi kuitenkin tuntua siltä, että olisi mukava vaihtaa yrityksen nimeä. Vaihtelu virkistää! Niimpä syntyi MukavaMonday keväällä 2017.

Ota yhteyttä, niin keskustellaan lisää

4 + 14 =